Työskentely venäläisessä työyhteisössä on minulle täysin uutta, mutta juuri nyt koen olevani valmis tähän kokemukseen. Minulla ei ole mitään aikomusta käyttää englannin kieltä harjoittelun aikana, ja viimeisen vuoden aikana olen päässyt venäjän kielen puhumisessa lähes samalle tasolle kuin englannin kanssa. Tarkoitan, että lausumiseeni ja puheen tuottamiseen on tullut varmuutta ja sujuvuutta, kuten englannissa, vaikka sanavarasto ei ole ihan vielä niin suuri. Englantia kun kuulee joka päivä televisiossa ja elokuvissa, mutta venäjää vain harvakseltaan, vaikka naapurissa ollaankin. Silti välillä minulle tulee "venäjä-ähkyjä", eli kyllästymisen fiiliksiä kaikkea Venäjään liittyvää kohtaan: byrokratia, välillä maalaisjärjen puute, suuri kansallisylpeys, korruptio, tyly asiakaspalvelu jne. Luettelo on pitkä! Kuitenkin taas pian ihailen esimerkiksi venäläistä vieraanvaraisuutta ja todella kaipaan venäläisiä ystäviäni ja kaikkia huippuja juttuja, mitä heidän kanssaan olen saanut kokea rajan toisella puolella.
Pidemmittä puheitta, tämän perjantaipäivän aikana olen pakkaillut kolmen kuukauden kamat kasaan. Pakkaamista helpotti vuodenaika, eli ei juurikaan tarvitse paksuja talvivaatteita ja neuleita. City-kumpparit taitavat nyt jäädä matkasta. Luotan siihen, että kaupungin katujen lisäksi liikun paljon metrossa ja muissa yleisissä kulkuvälineissä, joten sateenvarjo riittäköön! Yleensä en käytä mekkoja, mutta nyt nappasin useamman kun kerran Venäjällä ollaan ;) Tavarat pakkasin rinkkaan ja isompaan olkalaukkuun. Viimeisenä mainittu täyttyi kokonaan pelkistä tuliaisista, sillä useammalle tutulle ja tietenkin tuleville työtovereille ostin suklaata, kahvia ja salmiakkia. Näillä näkymin vuokraan tuttavaperheiltä huoneen, joten tuliaiset (сувениры) on ehdoton juttu, kun toisen kotiin tullaan.
Sunnuntaina hyppään Allegroon ja siitä tämän kesän seikkailu alkakoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti