Bridge It seminaari Viron Tarttossa - Suomi-Venäjä tiimi ja avustushakemus

Tosi outoa, että koitti sekin päivä, kun pakkaan kaikki kamat ja Pietari jää taakse. Harjoitteluni huipentui viimeiseen työmatkaan Viron Tarttoon, jossa järjestettiin Bridge It -seminaarin toinen osa. Kun ensimmäisessä Pietarin seminaarissa inspiroiduttiin ja keksittiin oma projekti-idea, niin täällä ne ideat hiottiin konkreettiseksi suunnitelmaksi aikatauluineen, budjetteineen ja avustushakemuksineen.

Matkustin Tarttoon Pietarista LuxExpressin Riikaan menevällä bussilla ja matka kesti noin 7.5 tuntia. Bussissa oli jokaisella paikalla oma tablettitietokone, jossa oli netti, elokuvia ja musiikkia. Katsoin yhden elokuvan, ja matka meni oikein mukavasti. Lisäksi tarjolla oli ilmaista kahvia ja teetä. Kauniiseen Tarttoon saavuttuamme venäläisten kanssa, etsimme seminaaripaikkamme, joka sijaitsi pääaukiolla. Nukuimme  noin kolmen hengen porukoissa omissa keittiöllisissä huoneistoissa. Ensimmäinen ilta oli täysin vapaa, joten osallistuin massapyöräilytapahtumaan, jossa ajettiin ympäri Tarttoa noin 15 km. Sain pyörän lainaan virolaiselta seminaariin osallistujalta.

Seminaari lähti seuraavana päivänä käyntiin tutustumisleikeillä, koska meidät oli yhdistetty toisen seminaariryhmän kanssa, joka oli tavannut samaan aikaan meidän kanssa Latvian Pelcissä johdantoseminaarissa. Lisäksi esittelimme omat projektimme sekä tilanteen miten projektin järjestely on jo edennyt johdantoseminaarin jälkeen. Seminaarin kieli oli jälleen englanti, kuten heinäkuussakin.

Jotenkin heti ensimmäisestä päivästä lähtien olin turhautunut ja ärsyyntynyt venäläisten projekti-ryhmäläisteni kanssa. Meillä oli yksi tietokone jolla kirjoitimme yhteistä hakemusta englanniksi ja hyvin hitaasti. Ehdottomana ideat ja tekstit eivät aina sopineet venäläisille, sillä he näkivät asiat eri tavalla, ja koska heitä oli enemmistö, kävi usein niin, että mentiin heidän ehdotuksien mukaan. Turhauduin ja avasin suuni siitä, kuinka venäläiset toimintatavat eivät yksinkertaisesti toimi Suomessa ja esimerkiksi, kuinka suomalaiset nuoret ovat mentaliteetiltaan erilaisia verrattuna venäläisiin. Ehdotukset, joita he ehdottivat seminaarin sisältöön eivät vain uppoa suomalaisiin nuoriin.

Ryhmämme mentori ehdotti minulle omaa aikaa ja inspiroitumista ulkona, joten otin neuvosta vaarin ja kävin ulkona auringonpaisteessa luonnostelemassa ajatuksiani paperille. Ulkoa tultuani kirjoitin yhteisen hakemuksemme loppuun kertaheitolla, josta tuli helkutin hyvä, vaikka itse sanonkin. Kaiken huippu oli muutaman päivän päästä ilmoitus, että meidän pitää tehdä venäläisten ryhmäläisteni kanssa erillinen hakemus.... Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa ;)

More than LIKE -projektin lähtökuopissa

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, ja sehän tarkoitti sitä, että oli aika alkaa miettiä tosissaan Bridge It-projektiamme, jonka todellinen työstämisseminaari alkaisi elokuun 22. päivä Viron Tarttossa. Sovimme työparini Nastjan kanssa ensimmäisen suunnittelupalaverin jo heinäkuun lopulle, jossa käsittelimme niitä asioita, mitä oli pyydetty Bridge It-ohjaajien toimesta. Elokuun tehtäväksi oli annettu kohderyhmän tutkiminen, aiempien saman aiheen tutkimuksiin perehtyminen sekä henkilökohtainen keskustelu kohderyhmän edustajien tai oman kaupungin samaan aiheeseen liittyvän tahon kanssa. Ohjaajat siis halusivat meidän näkevän valitsemamme "ongelman" todellinen tilanne, ja löytävän asian ytimen. Kertauksen vuoksi vielä, että meidän valitsema ongelma on siis nuorten sosiaalisen median käyttö ja sosiaalisessa mediassa kasvavat paineet ja itsetunto-ongelmat.

Perustimme Nastjan kanssa sosiaalisen mediaan oman yhteisön, joka tulisi toimimaan projektin virallisena sivuna. Lisäksi loimme suomeksi ja venäjäksi kyselylomakkeen, jota aloittaisimme heti kuin vain mahdollista levittämään kohderyhmän vastattavaksi. Lisäksi sovimme toisen tapaamisen eräälle sisäpihalle, jotta voisimme ottaa logo-kuvat projektillemme. Ja tältähänne näyttävät:

Bridge It-ohjaajilta tuli lisäksi viestiä, että saisimme pyytää Tartton seminaariin jonkun kohderyhmänä edustajan omalta paikkakunnalta, tai kaverivetäjän, jos olimme sellaisen löytänyt. Yrityksistä huolimatta en saanut ketään, sillä tuntuu, että kaikilla on juuri tähän aikaan koulua, perhejuhlia tai töitä. Viestissä oli myös henkilökohtaista palautetta, esimerkiksi, meitä pyydettiin vielä kaventamaan kohderyhmäänsä ja miettimään tarkemmin, miten saisimme projektiin osallistuvat kohderyhmäläiset tekemään itse projektia, eikö vain niin, että me teemme heille kaiken valmiiksi.

Olen saanut Joensuusta jo 80 henkilöä vastaamaan kyselylomakkeeseemme ja pian alan selvittelemään tiloja Nuorisotoimelta tapaamisten vetämiseen. Aikamoista haipakkaa ollut, kun on tämä projekti koko ajan mielessä, pian koittava poislähtö Pietarista, matkajärjestelyt, suomalaisia vieraita, syksyn tanssituntien suunnittelua sekä harjoittelupaikassa vielä lisätöitä tämän lisäksi. Urakkaa on helpottanut se, että pomo ja muut freelance-työtekijät ovat työmatkoilla, joten periaatteessa kukaan ei ole antamassa uusia tehtäviä, vaan olen voinut hioa näitä vanhoja. Seuraavassa postauksessa kerron, miten olen kokenut pomon työmatkalla olon, sillä tuntuu, että kaikki täällä ottavat rennosti, kun kukaan ei ole valvomassa... Ensikertaan siis!

Puolivälimasennus ja silmävaivoja

Olen ollut pari viikkoa kirjoittelematta, nimittäin se kuuluisa puolen välin apatia/masennus iski seminaarien jälkeen välittömästi. Tällä tarkoitan sitä, että yleensä Venäjän kolmen kuukauden reissullani minulle iskee tasapaksu, energitön vaihe, joka kestää noin pari viikkoa. Sitten iskee paniikki siitä, että kohtahan pitää jo palata Suomeen ja aika loppuu kesken.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, kahden viikon seminaariputki oli yllättävän rankka ja olin aivan seis töissä tämän jälkeen. Lisäksi sain silmääni Bridge it -rantapäivänä lentopallosta hiekkaa vasempaan silmääni, jota en sitten saanut sieltä pois silän huuhtelusta ja silmätipoista huolimatta. Lopulta kahden viikon hankaustunne alkoi jo pahasti huolestuttaa, joten jatkuva huolenpito ja silmän seurailu alkoi myös viedä voimia. Silmän ympärystäkin alkoi jo koskea, kun silmää ympräröivät lihakset olivat jännittyneet ja räpyttivät koko ajan.

Tässä nähtiin taas venäläisten ystävällisyys ja auttamishalu: Hyvä ystäväni antoi välittömästi minulle omat silmätippansa, työkaveri tarjosi ystävänsä lääkäri-miehen apua, ja Tverissä piipahdettuani ystäväni tyttöystävä antoi minulle antisepti (en tiedä tarkalleen suomeksi) silmänpuhdistustippoja. Samoin myös toinen suomalainen harjoittelija täällä Pietarissa antoi minulle suojakalvon muodostavia silmätippapipettejä. Paljon olen apua saanut ja olen kiitollinen siitä :) Lopulta Helsingin viikonloppureissulla kävin näyttämässä silmää suomalaiselle lääkärille, eikä sieltä tietenkään löytynyt mitään. Sain kuitenkin antibiootit ja nyt ei tunnu enää hankauksen tunnetta ollenkaan. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Työtehtäväni ovat viime viikkoina liittyneet organiaatiomme uusiin nettisivuihin, niiden paranteluun ja sisältöjen luomiseen. Nettisivujen ohjelmoinnissa tuli vastaan muutamia ongelmia ja virheitä, joita en yksinkertaisesti pystynyt korjaamaan, vaikka html-koodeja tarkistelinkin ja vertailin oikein toimivien sivujen kanssa. Esimerkiksi, englanninkielisessä versiossa nettisivu-ohjelma ei jostain syystä suostu julkaisemaan sisältöjä, vaikka saksankielisessä ja venäjänkielisessä se onnistuu normaalisti.

Se, että nettisivu-ohjelma on venäjäksi, ei haittaa minua ollenkaan. Minua haittaa se, että nettisivujenkäytön perehdyttämisen teki saksalainen harjoittelija, joka ei itsekään osannut tehdä kaikkea ja sanoi, että on parempi vain itse kokeilla ja siten oppia. Lisäksi työnantajani ohjasi minut ongelmien kanssa ottamaan yhteyttä sosiaalisen median kautta venäläiseen nettisivujen tekijään, joka sitten Vkontakte-viestien kautta on neuvonut minua. Ohjelmointivirheisiin en saanut vastausta, ja niitä on odoteltu tässä noin kolmisen viikkoa. Työni ei siis etene juurikaan nettisivujen osalta, eikä niitä ole päästy julkaisemaan vaikka olen ollut harjoittelussa jo kaksi kuukautta. Ja huom: meikäläisellä ei ole mitään koulutusta tälle alalle.

Nettisivujen lisäksi olen purkanut EU Studyweeksin palautetta ja kirjoittanut palautteista yhteenvedon tapahtuman loppuraporttia varten englanniksi. Olen myös palaveerannut More than Like -projektin osalta venäläisen parini kanssa ja projektimme edistyy pikku hiljaa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa! :)

" I am more than LIKE" - Omat Bridge It! -projektit

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, alku-seminaarin leikkien ja energia-teeman jälkeen siirryttiin ohjelmassa yhteiskuntavaikuttamisen puolelle. Seminaari jatkuu vielä elokuun lopussa Tartussa ja joulukuun alussa Vilnassa, koska valmistelemme ja toteutamme syksyn aikana omat projektimme.

Aloitimme projektiin valmistautumisen noin puolessa välissä seminaaria orientoitumisharjoituksella, jossa meidät jaettiin ryhmiin ja meillä oli noin 6 tuntia aikaa järjestää miniprojektit. Meidän ryhmä päätyi perustamaan venäläiseen sosiaalisen median palveluun Vkontakteen ryhmän nimeltä "Хорошие дела случаются" (Hyviä asioita tapahtuu). Ideana oli luoda ryhmä ja hashtag joiden kautta voi jakaa sosiaalisessa mediassa positiivisia asioita, joita joku on tehnyt itselle tai itse on tehnyt jollekin muulle. Lähdimme bussilla Pietariin kokoamaan materiaalia sivulle tekemällä hyviä asioita muille ja kuvaamalla ja julkaisemalla niitä ryhmään. 

Seuraavana päivänä, kun miniprojektit oli jo esitelty ja keskusteltu läpi, meidän piti kirjoittaa kolme asiaa, jotka häiritsevät meitä yhteiskunnassa. Kirjoitin seuraavat asiat omille papereilleni: Stereotypiat, Stressi ja hetkinen elämäntapa sekä Sosiaalisen median luomat paineet nuorille. Kaikkien kirjoittamat seikat koottiin aihepiireittäin, jonka jälkeen etsimme itsellemme kaikkien mielenkiintoisemman aiheen. Aluksi poukkoilin eri aihepiirien välillä ja kuuntelin jo valinneiden henkilöiden ideat saadakseni inspiraatiota omalle idealle. Virolaiset ja latvialaiset yhdistivät voimansa ja päättivät tehdä yhteisen projektin somaleihin kohdistuvista ennakkoluuloista Virossa ja Latviassa.

En olisi löytänyt projektiaihetta niin nopeasti, ellei seminaariporukkamme ujoin (venäläinen) tyttö olisi tullut kysymään minulta tarkennuksia nuorten sosiaalisen median paineisiin liittyen. Tyttö oli todella kiinnostunut aiheesta ja ehdottikin, että olisimme pari ja tekisimme projektin Suomen ja Venäjän välillä, niinpä sitten lähdimme luonnostelemaan projektin konseptia. Alustavaksi projektin nimeksi tuli "I am more than like", jonka venäläinen tyttö keksi lennosta ennen projektiluonnoksemme esittelyä. 

Ongelma, jonka haluamme ratkaista projektimme myötä on saada ryhmä nuoria ymmärtämään, ettei omaa itseä kannata määritellä sosiaalisen median tykkäysmäärien tai negatiivisten kommenttien kautta. Lisäksi tavoitteenamme on tarkastella nuorten kanssa yhdessä sosiaalista mediaa kriittisesti ja pohtia, miten kiusaamista ja negatiivisia kommentteja sosiaalisessa mediassa voi käsitellä omassa elämässä ja miten reagoida niihin. Projekti toteutetaan Joensuussa ja Pietarissa syksyn 2015 aikana noin 5 kontaktikerran kautta. Ensimmäinen etappimme järjestelyissä on tehdä kysely nuorille elokuun aikana Joensuussa ja Pietarissa. Kyselylomake on sähköinen ja sitä jaetaan sosiaalisen median kautta, jossa kohderyhmänsä on. Elokuun lopussa alkaa ryhmään ilmoittautuminen. Tavoitteenani on neuvotella tapaamistila Joensuun nuorisotalo Whisperistä. 

Fiilikset syksyn projektista ovat ihan ok, ehkä hieman laiskat. Mielenkiintoisinta minulle on yhteistyö Venäjän ja Suomen välillä sekä työskentely nuorten kanssa. Täytyy vielä haudutella ideaa ja esimerkiksi sitä, miten yhteistyö maiden välillä kannattaa toteuttaa :) Seminaarin jälkeen en ole jaksanut miettiä koko projektia, sillä olo on ollut tyhjä ja väsynyt näiden kahden seminaarin jäljiltä. Puin jopa paitani väärinpäin, jonka sain selville metrossa, kun eräs nainen huomautti minulle asiasta...

Viikonloppuna matkustan yöjunalla Tveriin tapaamaan ystävääni. Siihen asti до свидания!

Bridge It! -seminaari Skotnoyessa

Suoraan EU Study Weeksistä lähdin Bridge It -seminaariin, joka järjestettiin Skotnoyessa noin 17 km päässä Pietarista. Seminaari ja koko Bridge It -projekti on kansalaisyhteiskunta-vaikuttamisen kehittämiseen liittyvä projekti, joka järjestetään vuosittain Venäjän, Viron ja Latvian välillä. Näistä maista nuoret hakevat projektiin mukaan, ja hakijoista valitaan parhaat. Miksi minä suomalaisena olin sitten mukana Venäjän ja Baltian maiden projektissa? Yksi virolainen tyttö perui seminaariin tulonsa paria viikkoa ennen seminaaria, joten oli myöhäistä hankkia viisumia jollekin muulle virolaiselle. Lisäksi projektin järjestäjät haluavat laajentaa projektia niin, että osallistujia tulisi myös Suomesta seuraavina vuosina, joten toimin niin sanotusti koekaniinina heille tänä vuonna. 

Olen superonnellinen, että pääsin projektiin mukaan, sillä osallistujaporukkamme oli huippu! Latviasta osallistui kaksi tyttöä, Virosta kaksi poikaa ja tyttö, ja loput olivat Venäjältä. Seminaarin työskentelykieli oli englanti, jota tuli myös vapaa-ajalla käyttää virolaisten kanssa. Latvialaiset osasivat venäjää. Asuimme Skotnoyessa 8 päivää isossa Yoga-talossa, jonne oli tilattu koko seminaarin ajaksi nuori venäläinen kokki Stepan. Seminaarissa syötiin vain kasvisruokaa, joka oli minulle mielenkiintoinen uusi kokeilu kahdeksan päivän ajalle. Hyvin maistui ja oli energinen, mutta kevyt olo koko viikon ajan!

Seminaarin teemana oli energia, jota käsittelimme sekä ympäristön ja energian käytön näkökulmasta, sekä oman itsemme näkökulmasta, esimerkiksi miten ja mistä saamme energiaa elämäämme joka päivä. Ensimmäisten päivien aikana leikimme ja pelasimme paljon erilaisia pelejä, ja minulla oli koko ajan sellainen olo, että olen taas rippileirillä. Minulla on hyvin leikkimielinen ja ns. lapsellinen persoona, joten leikit ja hauskanpito passasivat minulle. Seminaarissa oli kuitenkin muutama vakavampi persoona, joilla seminaarin odotukset olivat korkeammalla kuin minulla, joten heille hauskanpito itsensä kehittämisen sijasta oli enemmänkin turhauttavaa ja hämmentävää. Leikkien lisäksi meillä oli paljon erilaisia keskustelutehtäviä, joissa mentiin tosi syvälle itseemme ja opiskeltiin omia tuntemuksia. Meidän täytyi esimerkiksi tehdä itsellemme energiakartta, johon merkkasimme ns. pahoja, negatiivisia asioita, jotka vievät elämänenergiaamme pois, ja toisin päin mitkä asiat antavat energiaa. Esittelimme kartat parillemme, ja sitten valmistimme pienen workshopin muille osallistujille asiasta, josta saamme energiaa. Minä esimerkiksi pidin Hip Hop -tanssitunnin, ja muut pitivät halaussessioita, musiikinkuuntelu-vartin, Yoga-workshopin ja niin edelleen. Lisäksi pidimme joka päivä palautekeskusteluja, jossa kerroimme ääneen miltä ohjelma on tuntunut, mistä pidimme ja mistä emme, ja miksi. Ääneen puhuminen oli yllättävän raskasta, varsinkin kun koko ajan piti pukea sanoiksi omia syvimpiä tuntemuksia ja malttaa kuunnella itseä.

Koko seminaarin aikana meillä oli vain kaksi asiantuntijan pitämää luentoa energiaan liittyen. Kotiläksynämme ennen seminaaria oli valmistella esitys oman maan energiaresursseista, jonka esittelimme seminaarin kolmantena päivänä englanniksi. Lisäksi meillä oli keskiviikkona "Day without energy", eli kuumavesi, sähkö ja kaasu otettiin kokonaan pois toiminnasta. Valmistimme muun muassa lounaan grillissä ja keitimme myös veden nuotiossa. Päivä oli mielestäni hieman omituinen, sillä leirin järjestäjillä oli sähköt käytössä ja he jättivät wi-fi:n päälle, jota käytimme sitten edellisenä päivänä täyteen ladatuilla tietokoneillamme. Muutamat osallistujat valittivat, että päivä oli ihan tylsä, eivätkä he huomanneet mitään eroa muihin päiviin verrattaessa. Mielestäni juuri nämä valittajat olivat päivän passiivisimmat, jotka eivät osallistuneet ruoan laittoon ja vedenkeittoon. Mikäs siinä jos muut tuovat veden ja ruoan heille kuin Manulle illallisen.. Ei varmasti ole eroa muihin päiviin :D 

Seminaari jatkuu elokuun lopussa Tarttossa, Virossa ja vielä joulukuussa Vilnassa, Liettuassa. Noissa tulevissa etapeissa työstämme kansalaisyhteiskuntaprojektiamme, jonka saimme tehdä joko ryhmissä tai itsenäisesti. Kerron seuraavassa postauksessa lisää projektistani :)

Pientä draamaa EU Study Weeks -seminaarissa

Huh. Olipas intensiivinen seminaari! Melkein joka päivä neljä 90 minuutin luentoa, keskustelua, kysymyksiä ja erilaisia pulmallisia EU:hun liittyviä kysymyksiä. Omiksi suosikeiksini jäivät ehdottomasti luento Euroopan unionin alueen journalismista ja sen haasteista. Lisäksi viimeisenä päivänä Financial Times Moscown toimittaja piti meille luennon länsimaisesta journalismista Venäjällä. Toimittaja oli aiemmin työskennellyt useamman vuoden Kiinassa toimittajana, mutta oli kyllästynyt Kiinaan niin erilaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntarakenteeseen, jota on vaikea ymmärtää. Lisäksi hän puhui muun muassa siitä, miten hän ja hänen kollegansa ovat nähneet venäläiset joukot Ukrainassa. 

Tosiaan, seminaarin alussa tervetuliaispuheita oli kuvaamassa nuori toimittaja videokameran kanssa, joka olisi halunnut seurata mukana ilmeisesti koko viikon seminaariamme. Seminaari oli kuitenkin suljettu tilaisuus, sillä sen osallistujaksi piti hakea netissä kirjallisesti. Hakemuksia tuli noin 140 joista vain 40 parasta pääsi mukaan. Lisäksi tilaisuus oli suljettu, jotta saisimme rauhassa keskittyä ja osallistua omina itsenämme keskusteluun, joten nuorta toimittajaa pyydettiin poistumaan. 

Ilmeisesti tämä toimittaja otti tästä herneet nenäänsä ja ilmestyi hotellillemme jonkun ystävänsä kanssa mieltään osoittamaan isojen plakaattien kanssa: "Euroopan unioni, Älkää opettako meitä!!!". Lisäksi seminaarin jälkeen muut osallistujat löysivät Kostroman kaupungilta seiniin liimattuja varoituslappuja, joiden sisältö kuului jota kuinkin näin:

"Muistatko mitä tapahtui Ukrainassa? Nyt "HE" ovat tulleet jo Kostromaan!! Ensin HE hymyilevät ystävällisesti sinulle, ojentavat sinulle erilaisia flaiereita, pian he provosoivat poliisia ja uhraavat yhden omistaan poliisille, sitten he rikkovat ikkunoita, varastavat, raiskaavat ja tappavat! Muista Ukrainaa, jossa nyt TAPETAAN ihmisiä!"

Venäläiset osallistujat reagoivat tähän kaikkeen hämmentyen ja ehkä vähän nolostuen. Heidän mielestään seminaari on kaikin puolin ok, ja he sanoivat, että käy jopa sääliksi noita mielensä osoittajia, kun eivät tiedä oikein mistään mitään. Näytin palattuani Pietariin venäläiselle kaverilleni kuvia näistä liimatuista lapuista eikä hän voinut uskoa silmiään. Totesi vain, että hulluja ovat. Itse en olisi voinut kuvitella noin käyvän, koska yleisesti ottaen venäläiset eivät ole vihamielisiä millään tasolla ulkomaalaisille, vaan kaiken ajatellaan olevan enemmänkin poliitikkojen vika.

Että sellaista. Millä tavalla seminaari liittyi sitten työharjoitteluuni? Työtehtäväni oli ottaa osaa seminaariin ja edustaa Euroopan unionin kansalaista. Lisäksi toimin seminaarin valokuvaajana loppuviikon, ja otin muun muassa viralliset diplominjako-kuvat ja niin edelleen. Nyt olen 17 km päässä Pietarista Bridge It -seminaarissa 8 päivää, joista kerron seuraavassa postauksessa.

EU Study Weeks -seminaari Kostromassa: 1 päivä

Lähdin matkaan Kostromaan hieman jännittynein mielin, sillä en ole aikaisemmin matkustanut junassa melkein 16 tuntia putkeen. Haasteita tuotti eväiden osto, sillä junassa ei ollut ravintolavaunua, vaan pelkästään vaununhoitaja myy teetä ja pieniä snackseja tarjoiluvaunusta. Kävin ennen lähtöä syömässä lämpimän ruoan stolovajassa ja toimistolta EU-Study weeks plakaatin ja kassit, jotka jaettaisiin kaikille osallistujille. En välttynyt kaiken tavaramäärän kanssa sähläykseltä, sillä junaan noustessani tiputin passinkopioni syvälle korkean laiturin ja junan väliin. Onneksi konduktööri sai laskettua junan portaikon alemmaksi ja pyysi erästä nuorta miestä nostamaan paperin minulle. Vot tak vot. Selvittiin siitäkin!

Junassa matkustin yläpunkalla, jossa oli todella ahdasta, sen jälkeen kun alapunkilla matkustajat vaihtoivat yhteisten penkkien päälle nukkumapatjat ja lakanat. Ei ollut siis muuta vaihtoehtoa kun lepäillä punkalla. Matka meni todella nopeasti, vaikka nukuin todella huonosti. Aamulla kun juna alkoi lähestyä Kostromaa, tuntui taas siltä että voisikin nukahtaa.. Tilasin itselleni taksin Kostroman asemalle ja puhelun jälkeen sain tekstarilla auton värin, merkin ja mallin sekä rekisterinumeron. Taksin tilaaminen olisi siis äärettömän helppoa kuten myös auton löytäminen asemalla.

EU-study weeks seminaari järjestetään täällä Kostroman Azimut-hotellissa, joka oli minulle erittäin positiivinen yllätys. Hotelli muistuttaa eurooppalaista hotellia, hyvää ruokaa, ilmainen wi-fi ja laadukkaat huoneet. Lisäksi hotelli on noin 7 km keskusta, joten täällä on raikas ilma ja muutenkin rauhallista. Asumme kahden hengen hotellihuoneissa täällä, ja minä asun Vologdassa opiskelevan Katyan kanssa. Ensimmäisen päivän ohjelma oli tällainen:

10.00 Coffee Break

10.30 Avajaiset

11:30 Luento: EU-Russia relations: View from the European Union

13.00 Lounas

14.00 Luento: Economic situation in the EU and EU-Russia relations

15.30 Coffee Break

16.00 Luento: Spain and other Southern countries in the EU and EU in the Sourth: Current challenges and responses

19.00 Social Dinner

Luennot olivat pääasiassa englannin kielellä, mutta vapaa-ajalla kommunikoidaan venäjäksi, joka on minulle erittäin ok. Tärkeintä tällä harjoittelureissulla on nimenomaan kehittää venäjän kieltä! Illalla social dinnerilla meille tarjoiltiin viiniä ja maukasta ruokaa seisovasta pöydästä. Suoraan illalliselta siirryimme hotellin pihan nurmikolle pelaamaan eri pelejä, jotta meillä olisi niiden kautta mahdollisuus tutustua kaikkien osallistujien kanssa. Ulkopeilien jälkeen eräs porukka lähti sisälle pelaamaan mafiaa, jota päätin kokeilla pelata ensimmäistä kertaa elämässäni. Peli oli suhkot yksinkertainen, mutta hauska js hyvä keino opetella muiden nimiä. Ei siis jäänyt viimeiseksi kerraksi mafian pelaaminen!

Seuraavassa päivityksessä kerron loppuviikosta seminaarissa ja muutamista "draamoista", joita täällä on tapahtunut.

Työmatka EU Studyweeks -seminaariin Kostromaan!

Ehdin jo valittaa, ettei töissä ole ollut tarpeeksi vastuullisia ja haastavia tehtäviä, kun sitten viime viikon maanantaina pamahti kolmesivuinen käännettävä teksti meikäläiselle, enkä ole edes koulutukseltani kääntäjä. Teksti oli venäjänkielinen tieteellinen teksti, joka tuli kaiken lisäksi kääntää englannin kielelle johonkin ympäristöseminaariin. Aiheena oli Sochin ympäristöongelmat ja UNESCON maailmanperintökohteiden suojelu siellä. Sanoisinko, että pienoinen stressi iski, sillä kyseessä oli vielä kiireellinen tehtävä, ja minulta meni yhden sivun kääntämiseen yli 6 h. Onneksi tiistaina sain sähköpostin, että joku amerikkalainen kääntää viimeisen sivun, joten sain huolella kääntää ensimmäiset kaksi sivua ilman kiirettä. Tehtävä olisi ollut oikein mieluinen, jos olisin kääntänyt tekstin suomen kielelle, mutta kahden vieraan kielen pyörittely oli todella raskasta. 

Loppuviikon tehtävänä oli etsiä kahta tapahtumaamme varten tietyiltä Venäjän alueilta kaikki yliopistot ja korkeakoulutasoiset oppilaitokset, ja sen jälkeen vielä niiden sosiaalisen median yhteisöt Vkontaktesta. Tämän etsinnän jälkeen piti lähettää henkilökohtainen viesti yhteisöjen vastaaville, jotta he jakaisivat yhteisön sivulla tapahtumiemme mainoksia. Tämä työtehtävä oli lähimpänä opiskelemiani aineita ja kandiani, jonka kirjoitin sosiaalisen median markkinoinnista. 

Lisäksi minulta kysyttiin viime viikolla, että haluaisinko lähteä Kostromaan EU-studyweeks seminaariin viideksi päiväksi työmatkalle. German-Russian Exchange kustantaa matkat, yöpymisen hotellissa sekä kaikkien päivien ruoat, eli käytännössä kaiken. Tietenkin suostuin ja sain innostuksesta lisätsemppiä ja voimia ärsyttävän käännöstehtävän jälkeen. 

Seminaarissa ovat aiheina muunmuassa seuraavat teemat:

EU-Russia relations: view from the EU

EU-Russia relations: view from Russia

Spain and other Southern countries in the EU: Current challenges and responses

European business in Russia

Current economic situation in EU

.. Ja niin edelleen. Teemat ovat mielestäni mielenkiintoisia ja olen todella innoissani kun pääsen matkustelemaan ja näkemään itselleni uuden kaupungin. Matka kestää 15 h junalla per suunta, eli täytyy vaan toivoa että saisi nukuttua mahdollisimman pitkän ajan matkasta. En ole vielä keksinyt mitä oikein voisi syödä tuollaisella matkalla evääksi.. Liekö junassa edes ravintolavaunua. Omat WC-paperit on ainakin venäläisessä junassa oltava. En matkusta hytissä, vaan avovaunussa (плацкарт), jossa on kahdessa kerroksessa makuupaikat samassa tilassa koko vaunun kanssa, ei siis eristettyinä.

Nyt olen töissä eikä täällä juuri ole muuta tehtävää, kuin järjestellä muiden harjoittelijoiden kanssa huomista saksankielistä picniciä. Olen ihan kybällä mukana, vaikka saksaa en ole koskaan opiskellutkaan :D ich liebe dich vai miten kirjoitetaan... 

TOP 2 kysymykset venäläisiltä

Aina, kun olen ollut Venajalla pidemman aikaa, venalaiset ovat kysyvat minulta lahes samoja asioita joka kerta. Talla kertaa, kuitenkin kaksi kysymysta on noussut selkeasti kaikista suosituimmiksi:

1. "Kuinka aviomiehesi paasti sinut tanne nain pitkaksi aikaa?"

Tahan vastaan aina samalla tavalla: Uravalintani venajan kielen parissa on sellainen, etta minun on lahes pakko viettaa pidempiakin aikoja taalla silloin talloin. Miten muuten oppisin puhumana kielta taysin, kuin oleilemalla itse kyseisen kielen maassa, jossa kaikki ymparillani puhuvat tata kielta? Eihan tama erossa olo mukavaa ole, mutta aviomieheni tietaa miten arvokkaita kokemuksia taalta saan ja on onnellinen puolestani, etta minulle tulee vastaan tallaisia mahdollisuuksia.

Lisaksi taman kysymyksen jalkeen on seurannut muun muassa tallainen puoliksi vitsilla heitetty jatkokysymys: 

"Mita jos poissaolosi aikana miehesi loytaa jonkun muun naisen, jonkun toisen Lindan??"

Tassa vaiheessa mietin aina, etta ei kai me nyt naimisiin oltaisi menty, jos emme kokisi olevamme toisillemme ne loppuelaman oikeat, ja etta luottamusta ei olisi sen vertaa, etta tuollaisia epailyksia heraisi, kun toinen ei ole lasna muutamaan kuukauteen.

Tassa paalle 10 vuoden venajan opiskelun aikana, olen huomannut, etta avioliitto on kokenut Venajalla jonkinlaisen inflaation. Ensinnakin venalaiset menevat monesti hyvin nuorena naimisiin, verrattuna suomalaisiin. Lisaksi Venajalla mielestani on olemassa jollakin asteella yleinen kasitys, etta avioliitto ei monestikaan ole elinikainen. Siksi sen solmiminen ei ole taalla niin suuri askel, kuin esimerkiksi Suomessa. Esimerkiksi viime vuonna, kun olin taalla ja toin haakutsukortit ja selitin innoissani kuinka pappi vihkii meidat kirkossa, tuttava perheeni aiti (leski, ja ollut selvittelemassa vaikka minkalaisia tuttaviensa eroprosesseja) reagoi kysymalla hieman ivallisesti "..ja sitten olette yhdessa koko loppuelamanne, niinko??". Olen myos kuullut toiselta tutultani, etta jotkut nuoret parit paattavat jarjestaa haat, koska ovat rahapulassa ja toivovat sitten kaikilta vierailta lahjat rahana.

2. "Miksi aloit opiskelemaan juuri Venajan ja paatit tulla tanne?"

Tahan on vaikea loytaa yksiselitteista vastausta. Alunperin aloin opiskelemaan venajaa vain siksi, etta 10-vuotiaana koululaisena vaihdoin Ita-Suomen suomalais-venalaiseen kouluun, koska siella paasi luokkaretkille ulkomaille, eli Pietariin ja Moskovaan Venajalle. Seiska- ja kasiluokalla venajan kieli ei voinut vahempaa kiinnostaa ja se oli suorastaan pakkopullaa. Paatin kuitenkin jatkaa suomalais-venalaista koulua, heidan lukioonsa ja lopulta lukiossa lahdin vaihto-oppilaaksi tanne Pietariin kolmeksi kuukaudeksi. Vaihdon aikana kielitaitoni syveni nopeasti ja huomasin olevani aika hyva venajassa. Huomasin myos, etta siita oli tullut todellinen etu tyonhaussa ja kansainvalisyyteen liittyvissa tapahtumissa ja asioissa. Lopulta paadyin yliopistoon opiskelemaan sita paa-aineenani. 

Lyhyesti sanottuna, kerron venajan kielen olevan erittain hyodyllinen Suomessa, mutta vaikka Venaja on naapurimaamme, tiedamme siita hyvin vahan. Esimerkiksi suurin osa suomalaisista osaa englantia ja ruotsia, mutta ei venajaa. Lisaksi monet eivat ole kayneet Venajalla kertaakaan, tai jos ovat niin pelkastaan tankkaamassa rajalla. Tama yleensa johtaa jatkokysymyksiin, kuten "mita Suomen mediassa puhutaan Venajasta?" ja "Miten suomalaiset yleisesti suhtautuvat Venajaan ja venalaisiin?". Lopulta keskustelu paattyy ajankohtaisiin aiheisiin, kuten Ukrainaan ja Krimin Venajaan liittymiseen ja niin edelleen.

Tassa hieman kulttuuriin liittyvia ajatuksiani. Seuraavassa postauksessa kerron jalleen viimeaikaisista tyotehtavistani ja tulevasta tyomatkastani :)

Pidennetty viikonloppuvapaa ja venäläisestä kellokurista

Ensimmäinen viikko onkin jo takana ja pikku hiljaa olen päässyt pietarilaiseen elämänrytmiin mukaan. Viime viikon perjantaina oli valtiollinen Venäjän juhlapäivä (День России), joten lähes kaikilla oli pidennetty viikonloppuvapaa. Lauantaina otimme venäläisten kaverieni kanssa heidän perheeltään pyörät lainaan ja pyöräilimme keskustasta Krestovski Ostroville. Saaren puistossa oli vapaista johtuen paljon ihmisiä, joten pyöräily oli välillä hankalaa ihmisjoukossa. Ajoimme Huvipuisto Dimo Ostrovin ohi, joka on pietarilaisille vähän niinkuin meille Helsingin Linnanmäki. Jatkoimme pyöräretkeä Primorskille Piterland-ostoskeskukselle, joka sijaitsee aivan Suomenlahden rannalla. Eväiden syönnin jälkeen, palasimme takaisin keskustaan, ja laskimme pyöräretkestämme tulleen yhteensä  noin 31 km. Täytyy sanoa, että pyörän päältä saa parhaat kiertoajelut sillä pysähtyä voi milloin vain, liikkuminen ei ole liian raskasta jalkapohjille (toisin kuin kävely) eivätkä hienot paikat vilahda ohitse liian nopeasti. Pyöräilypäivänä lauantaina oli yli 25 astetta lämmintä ja olimme vielä sunnuntainakin ihan poikki. Niinpä sunnuntaista tulikin sitten kunnon lepopäivä ja ajelimme autolla ja pelasimme illalla lautapelejä, venäjäksi tietenkin.

Pietarilaisesta elämänrytmistä vielä sen verran, että tuntuu, kuin täällä elettäisi tunti tai kaksi aikaisemmin kuin Suomessa, vaikka kellot ovat kesäisin Suomessa ja Venäjällä saman verran. Täällä esimerkiksi harrastukset, kuten tanssitunnit kestävät jopa 23.00 asti, kun Suomessa 21.00 on ehdoton takaraja. Lisäksi kavereiden luona vieraissa saatetaan helposti olla melkein puoleenyöhön. Monilla myös työt alkavat vasta 9.00 tai 10.00, kun meillä yleinen alkamisaika on 8.00. Omien tietojeni mukaan, myös koulut alkavat aina noin yhdeksän maissa, ja kahdeksaan menoa pidetään yleisesti liian aikaisena. 

Meillä töissä saamme periaatteessa itse päättää moneksi tulemme. Minulla ja venäläisellä harjoittelijalla on tapana sopia yhdessä yhteinen tuloaika, sillä olemme ikäänkuin työpari ja jaamme yhteisiä työtehtäviä. Toimistorakennuksemme alaovi aukeaa klo 10.00, joten sitä aikaisemmin ei voi tulla. Tulimme ensimmäisinä päivinä minun pyynnöstäni klo 11.00, jotta saataisiin hommat tehtyä ajoissa pois. Suomalaisena olin tietysti paikalla aina tasan yhdeltätoista tai muutamaa minuuttia yli (koska tiesin sen olevan Venäjällä ok). Venäläinen harjoittelija tuli aina 15 minuuttia minua myöhemmin, ja kuulemma tämä on ihan ok, kun saimme vapaudet tulla miten haluamme. Eilen maanantaina päätin ihan piruuttani myöhästyä 15 minuuttia sovitusta kahteentoista tulosta. Metrossa alkoikin jo ahdistaa kun kello oli paria minuuttia vaille kaksitoista, ja vaihtaessani linjaa ahdisti vielä enemmän kun kello oli jo kuusi yli. Kun saavuin paikalle muita työntekijöitä ei taaskaan näkynyt missään (näin kävi viime viikollakin) ja venäläinen harjoittelija tulikin vasta klo 13.00, kuten myös pomommekin. Sama on tapahtunut paikallisella tanssikoululla, sillä opettaja on myöhästynyt tunnin alusta aina sen 10 minuuttia.

Että sellaista aikataulutusta täällä. Ei sentään niin kuin Afrikassa, jossa ystäväni mukaan aikataulut heittävät aina tunneilla (terkkuja Lauralle!). Eilen meni suihku rikki, kun ei kylmää vettä jostain syystä tullut kylmän veden hanasta, ja lopulta pamahti putki rikki. Eipä käyty tanssitunnin jälkeen suihkussa.. Ehkä huomenna pääsee?!  

Ensimmäiset työpäivät harjoittelupaikassa

Sunnuntaina tulin illalla perille Pietariin ja vastassa asemalla oli venäläinen kaverini. Yövyin hänen vanhempiensa luona aivan Iisakin kirkon lähellä Admiralteiskajalla. Tein pienen iltakävelyn Palatsiaukiolla ja Nevan rannassa, jonka jälkeen menin sekavana nukkumaan. Päässä pyöri kaikki venäjän kielen sanat ja fraasit.

Työpaikkani German-Russian Exhange sijaitsee Ligovski Prospektilla, ja metroasema on luonnollisesti Ligovski Prospekt nimeltään. Olimme sopineet työnantajani kanssa, että tulen 14.00. Lähdin siis tuntia ennen kävelemään Sennajalle, jossa kävin ostamassa pientä evästä ja vesipullon töihin. Sen jälkeen suuntasin Spasskaja- metroasemalle, jolta Ligovski Prospekt olikin jo toinen asema.

Löysin hyvien ohjeiden avulla toimistolle, jossa minulle esiteltiin heti työtilat ja tietokoneet joita voin käyttää. Työporukkaan kuuluu noin neljä venäläistä päätyöntekijää, kaksi saksalaista harjoittelijaa,ja nyt minä ja venäläinen harjoittelija, joka aloitti samana päivänä kanssani. Kahdella päätyöntekijöistä on oma toimistohuone, jossa on kahvipöytänurkkaus yhteisiä lounaita ja tapaamisia varten. Me loput kuusi olemme isoimmassa huoneessa. Tuliaiset olivat hyvä jäänrikkoja, sillä joimme iltapäiväteet yhdessä maistellen Fazerin suklaita. 

Ensimmäisten päivien aikana olen saanut seuraavia työtehtäviä: kirjoittaa erään seminaarin puhujien CV:stä lyhennelmiä englanniksi sekä käydä läpi toisen harjoittelijan kanssa yli 140 hakemusta (venäjäksi sekä englanniksi) ja arvostella ne pisteillä. Hakemuksista on pitänyt tarkistaa  pääasiassa niiden kelvollisuus, eli että hakija kuuluu haussa olleiden Venäjän alueiden piireihin ja että hän ei ole aiemmin ollut vastaavassa seminaarissa. Lisäksi hakemuksiin kuuluu kansalaisuusaktiivisuus ja motivaatiokirje, joista voi saada pisteitä sekä 10 kysymyksen testi Euroopan unionista ja essee EU:n ja Venäjän välisistä suhteista. Jokaisesta oikeasta vastauksesta saa pisteen ja esseistä 1-5 pistettä. Pisteyttämisen lisäksi tarkistamme, että esseet eivät ole kopioituja Internetistä hakemalla eri lauseita Googlesta ja Yandexista. Ja kyllä, useampi plagiaatti on löytynyt sekä ilmeisesti kavereiden yhdessä kirjoittamia esseitä, joita molemmat käyttävät hakemuksessaan. Muun ajan olen opetellut nettisivujen käyttöä.

Täytyy sanoa, että ekat päivät ovat olleet raskaita sen vuoksi, että kaikki työskentely tapahtuu kahdella vieraalla kielellä: kaikki keskustelu toimistolla tapahtuu venäjäksi, mutta materiaalit ovat usein englanniksi. Lisäksi kollegani puhuvat venäjää todella nopeasti ja venäläinen harjoittelija tekee työt minua paljon nopeammin. Vaikka hän on aina valmis ennen minua, yritän psyykata itseäni niin, että saan rauhassa ja huolella hommat tehtyä loppuun saakka. Saksalaiset harjoittelijat puhuvat todella sujuvasti venäjää, mutta niin vahvalla saksalaisella aksentilla, että välillä en ymmärrä puhuvatko he saksaa vai venäjää :D täytyy olla todella skarppina, että pysyy kärryillä heidän puheessaan.

Muuten työskentely on melko rentoa, esimerkiksi juonne koko ajan teetä tai kahvia ja saatamme välillä lörpötellä niitä näitä. Meillä ei ole minkäänlaista kontrollia siitä, monta tuntia teemme päivässä. Kunhan suurinpiirtein 7-8 ja hommat tulee tehtyä. Ilmapiiri on hyvä ja aina voi kysyä apua, jos ei osaa jotain tehdä.  En ole varsinaista super-innostumistani töistä vielä saanut, sillä pidempään olleet harjoittelijat tekevät lähes kaiken harjoittelijoille tarkoitetut päätehtävät. Venäläinen harjoittelija työskentelee vain kuukauden, ja heinäkuun lopussa saksalaiset harjoittelijat palaavat takaisin Saksaa. Ehkä silloin työtehtävistäni tulee selkeämpiä ja vastuullisempia, ainakin toivottavasti ;)

Baanalla Joensuu-Pietari

Kun ensimmäisen kerran lähdin Venäjälle hieman pidemmäksi aikaa syksyllä 2010, pakkasin tavarat isoon lentolaukkuun ja samaiseen olkalaukkuun, joka minulla on nyt mukana. Vedettävä laukku oli helppo kulkiessa pitkin junan käytäviä ja Kouvolassa vaihtaessani Joensuu-Helsinki -junan Pietariin matkaavaan Sibelius-junaan. Kuitenkin Pietarin päässä huomasin, ettei laukku ole paras vaihtoehto: metron porteissa isoa lentolaukkua ei saa portin ohuesta välistä kunnolla läpi saati porttien yli painavaa laukkua nostettua. Runnin laukun kanssa läpi, porttien hälytykset vinkuivat ja kaikuivat asemalla ja vartijat tuijottivat ihmeissään. Paras vaihtoehto olisi ollut taksi, mutta vastassa oli samanikäinen pietarilainen ystäväni ja menimme tietenkin opiskelijabudjetin mukaan, vaikka ei se venäläinen taksi meille suomalaisille kallis ole.

Tästä kaikesta oppineena pakkasin keväällä 2014 kolmen kuukauden Tverin kieliharjoitteluun tavarat kahteen rinkkaan, joista toista kannoin selkäpuolella ja toista etupuolella. Vaikka kävely oli raskasta, hieman hankalaa ja hartiat olivat hellinä rinkkojen painosta, selviydyin junanvaihdoissa nopeimpien joukossa (kaikki venäjän kielen kurssikaverit olivat mukana). Lisäksi Tverin rautatieasemalla kuljetaan kahdet portaat, sillä tie ulos laitureilta kulkee junaratojen alla alitunnelia pitkin. Vaikka tällä kertaa taksi oli vastassa, osa lentolaukkuihin tavaransa pakanneista kurssitovereistani taisteli laukkujen kanssa portaikoissa. Totesin rinkan olevan paras vaihtoehto Venäjälle. Kuvassa näkyy Tverin rinkkaviritelmäni.

Entäpä kannattako lähteä Pietariin bussilla, marsulla (маршрутка) vai junalla? Käytin aluksi bussia Pietarin matkoilla, mutta tien päällä kuluu yli 8 tuntia, johon minulla ei riitä enää kärsivällisyys ja eikä pyllyn lihakset. Marsua en ole kokeillut, vaikka suomalainen ystäväni peräänkuuluttaa niiden kätevyyttä ja mukavia kuskeja. Venäläiset tuttuni taas sanovat että marsuissa saattaa talvella olla liian kuluneet talvirenkaat, ja kuljettajista ei tiedä ikinä. Itse siis valitsen junan, sillä matkaan menee noin 6 tuntia ja olen niin mukavuudenhaluinen, että haluan WC:n olevan käytettävissä silloin kuin haluan. Lisäksi junassa on enemmän tilaa, tietokoneenkäyttö on mahdollista ja välillä voi käydä ravintolavaunussa ja jaloittelemassa. Matkatavaroita ei myöskään tarvitse raahata rajalla minnekään, vaan tulliviranomaiset tarkistavat laukun (jos tarkistavat) junassa. Yleensä he kysyvät päämäärää ja matkan tarkoitusta, kun tavaraa on niin paljon yhdellä matkustajalla, ja että mitä laukuissa on. Joskus ovat kysyneet onko lääkkeitä matkassa, johon olen vastannut ei, jos ei ole reseptilääkkeitä matkassa.

Nyt olen matkalla Kouvolaan Joensuu-Helsinki -junassa, jossa minulla on tunnin vaihtoaika Allegroon. Venäläinen kaverini Sasha tulee minua vastaan Finljandski-asemalle, josta menen yöksi hänen perheensä luo. Sovin työnantajani kanssa, että huomenna menen töihin klo 14.00. Tavoitteenani on käydä hankkimassa venäläinen liittymä MTS:ltä tämän illan tai huomisen aamupäivän aikana. En tiedä vielä, kenen tuttavani luona tulen asumaan seuraavat 3 kuukautta, mutta luotan siihen, että kaikki järjestyy. Kaikella on aina tapana järjestyä, VAIKKA Venäjällä ollaankin ;)

Päämääränä harjoittelu Venäjällä - matka kohti Pietaria!

Helmi-maaliskuussa hain mukaan CIMO:n maaohjelmien hakuun, jotta pääsisin työharjoitteluun rakkaaseen naapurimaahamme. Kokemusta Venäjästä maana minulla on sen verran, että olen opiskellut kahdesti yliopistossa Tverissä sekö Pietarissa, molemmissa kolmen kuukauden jaksot. Lisäksi olen opiskellut venäjän kieltä jo noin 12 vuotta ja nyt opiskelen sitä pääaineenani Itä-Suomen yliopistossa. Tänä keväänä sain suoritettua kandidaatin tutkinnon, joten kesä Venäjällä aloittaa maisterivaiheeni mukavalla 15 opintopisteellä.

Työskentely venäläisessä työyhteisössä on minulle täysin uutta, mutta juuri nyt koen olevani valmis tähän kokemukseen. Minulla ei ole mitään aikomusta käyttää englannin kieltä harjoittelun aikana, ja viimeisen vuoden aikana olen päässyt venäjän kielen puhumisessa lähes samalle tasolle kuin englannin kanssa. Tarkoitan, että lausumiseeni ja puheen tuottamiseen on tullut varmuutta ja sujuvuutta, kuten englannissa, vaikka sanavarasto ei ole ihan vielä niin suuri. Englantia kun kuulee joka päivä televisiossa ja elokuvissa, mutta venäjää vain harvakseltaan, vaikka naapurissa ollaankin. Silti välillä minulle tulee "venäjä-ähkyjä", eli kyllästymisen fiiliksiä kaikkea Venäjään liittyvää kohtaan: byrokratia, välillä maalaisjärjen puute, suuri kansallisylpeys, korruptio, tyly asiakaspalvelu jne. Luettelo on pitkä! Kuitenkin taas pian ihailen esimerkiksi venäläistä vieraanvaraisuutta ja todella kaipaan venäläisiä ystäviäni ja kaikkia huippuja juttuja, mitä heidän kanssaan olen saanut kokea rajan toisella puolella.

Pidemmittä puheitta, tämän perjantaipäivän aikana olen pakkaillut kolmen kuukauden kamat kasaan. Pakkaamista helpotti vuodenaika, eli ei juurikaan tarvitse paksuja talvivaatteita ja neuleita. City-kumpparit taitavat nyt jäädä matkasta. Luotan siihen, että kaupungin katujen lisäksi liikun paljon metrossa ja muissa yleisissä kulkuvälineissä, joten sateenvarjo riittäköön! Yleensä en käytä mekkoja, mutta nyt nappasin useamman kun kerran Venäjällä ollaan ;) Tavarat pakkasin rinkkaan ja isompaan olkalaukkuun. Viimeisenä mainittu täyttyi kokonaan pelkistä tuliaisista, sillä useammalle tutulle ja tietenkin tuleville työtovereille ostin suklaata, kahvia ja salmiakkia. Näillä näkymin vuokraan tuttavaperheiltä huoneen, joten tuliaiset (сувениры) on ehdoton juttu, kun toisen kotiin tullaan. 

Sunnuntaina hyppään Allegroon ja siitä tämän kesän seikkailu alkakoon!